Umpikuja

Hei!

Olen nyt muutaman päivän ollut kirjoittamassa. Menin torstaina psykiatrian osastolle ja pääsin kotiin tänään. Ihan hyvä olo on. Parempi kuin mitä osastolle mennessä, jolloin minulla oli pää täynnä itsetuhoisia ajatuksia, toiveita kuolemasta.

Hemmetti minä olen tyhmä. Monessakin asiassa.

Olen tehnyt jotain sellaista mistä en uskalla kertoa. Tai en ole tehnyt, olen ajatellut. Tämä ei millään tavalla oli sidoksissa sairauteeni. Paitsi siinä mielessä, että jos jotain tapahtuisi, mitä ajattelen, niin se toisi minulle hyvää oloa. Mutta ei. Minun täytyy unohtaa.

Tänään, kun olin kotiutumassa ja kävelin pitkää käytävää pitkin kohti sisääntuloaulaa. Käytävän varrella istui mies. Hän kysyi, katse maahan painuneena, puhelinnumeroani. Hävettää tunnustaa, mutta olin häntä katsellut jo aiemmin osastolla ja katseemmekin saattoivat kohdata yhdessä jos toisessa aamu- tai iltaryhmässä. Tuon muutaman päivän aikana huomasin, ettei hän hoitajien lisäksi tervehtinytkään oikein muita kuin minua. Kun ystäväni oli osastolla tämä sama mies tervehti minua silloinkin. No joo, annoin siis puhelinnumeroni. Hetki sitten hän yritti soittaa. En uskaltanut vastata. Laitoin viestin takaisin, etten vastannut, kun jännitän puhelimessa puhumista. Joka on oikeastaan täyttä totta. Säikähdän aina, jos puhelin soi!. En tiedä mikä hänen sairautensa on, mutta kovasti hän yritti houkutella minua tulemaan sairaalalle mikä ei olisi tullut kuuloonkaan. Ei osastojen sääntöjen mukaan enkä minä näin illalla ole valmis lähtemään mihinkään.

On hankalaa. Todella hankalaa. Pelottaa, että tuo mies loukkaantui kieltävästä vastauksestani. En tiedä pitäisikö minun kysyä osastolta, että onko järkevää meidän keskustelua jatkaa. Mutta toisaalta, eiväthän he päätä kenen kanssa saa pitää yteyttä ja kenen ei.

Outo olo.

Säröjä padossa

Olen väsynyt. Liian väsynyt selvitäkseni.
Haluaisin vain nukkua. Kuumettakin on. Olen päästäni ihan sekaisin. Tai enhän minä ole sekaisin, kun muistan mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä. Näin sanoi omahoitajani Kangasvuoren sairaalassa Jyväskylässä.

Ulkonakin on niin pimeää ja märkää. Mustaa. Jäätä. Satunnaisia valoja. Haluaisin rinnalleni ihmisen. Jonkun, joka pitäisi minusta kiinni. Lohduttaisi, kun minä itken tai vapisen pelosta.

Itken, kun kirjoitan tätä. Miten selviän?
Haluaisin itkeä enemmän. Huutaa, paiskoa tavaroita..

Mutta eihän minulla ole lupa.

Ikävöin?

Vaikka erostamme on jo reilu kaksi vuotta niin tuntuu, että välillä kaipaan häntä. Mutta oikeastaan olen onnellisempi ilman häntä. Sinkkuna on ihan hyvä olla vaikka kaipaankin kovasti miestä rinnalleni. Ihmistä, joka näyttää kuinka hän rakastaa ja välittää. Tekisimme yhdessä asioita, kävisimme yhdessä kaupassa, tekismme ruokaa ja illalla saisin käpertyä hänen kainaloonsa esimerkiksi elokuvaa katsomaan. Välillä pelottaa, että entä jos en koskaan löytäisi rinnalleni uutta ihmistä.

Ulkona tullut taas lisää lunta.
Liekkö auranneetkaan. Tekisi vähän, pieneste, lähteä kävelemään ulos. Eilen lenkillä näimme Titan kanssa joutsenia. Voi kuinka ne ymmärtäisivät lähteä kohti etelää, etteivät jäädy  kii jaloistaan niinkuin PMMP:n laulussa lauletaan.

lumi on syönyt kaiken routa raiskaa tämän maan joutsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan unelmat vaihtuu toisiin valuen vuosiin vihaisiin lähtisin mut se vaan ei mee enää niin ei mee enää niin ei mikään mee enää niin

Onneksi minulla on muutama ystävä kehen luottaa. Muuten olenkin aika yksinäinen. Joskus minun oli helppo tutustua uusiin ihmisiin, mutta nykyään olen aika arka. Pelkään, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. "tuollainen läski, idiootti, joutaisi kuolla, hiljainen, pelkää kaikkea".

Mutta jos totta puhutaan niin ei minulle ole täällä kuin yksi ystävä. Titta. Kahden siskoni kanssa ollen ihan hyvissä väleissä - tai niin uskon, vaikka olenkin vetänyt heidät mukaan tähän huonoon rahatilanteeseeni, velkajärjestelyyn yms yms.

Kerroinko jo, että ylitin itseni tiistaina?

Minähän olen Aspan asiakas. Sieltä käy avustaja kotonani kolmesti viikossa.

Vuosi sitten esitimme Aspan nuortenryhmän kanssa pien-näytelmän työväentalolla. Minulla ei silloin ollut oikeastaan minkäänlaista roolia, mutta nyt, kun meille tuli tilaisuus esittää näytelmä uudestaan. sain minä ystävän roolin. Ja mikä karmaeinta; esitimme näytelmän ihan oikealla näyttämöllä Kulttuurikeskuksella. Katsojian oli paljon, mutta kaikki sujui hyvin. Jännitin kamalasti ja olin varma, että pyörryn lavalle, mutta näin ei kuitenkaan käynyt.

Tänään käymme Titan kanssa kaupassa. Vähän pelottaa mennä kysymään, että paljonko minuulla on kauppatiliä tälle kuuta jäljellä. Noh, ensi viikko vielä ja seuraavan viikon maanantai. Sitten nollaantuu tilille. Sen jälkeen onkin PAKKO alkaa taas pitää itse kirjaa paljonko ostan. Ei riitä pelkkä kuittien säästö vaan pitää vihkoon kirjoittaa summat.

Mutta mukavaa päivää kaikille! :)

Askeleet

Kävimme Titan ja Elviksen kanssa tänään lenkillä. Elvis oli taas niin innoissaan eikä olisi millään tahtonut lähteä kotiin. Tämän päivän askeleet ovat minulla 10 675 askelta. Mutta tulee siihen vähän lisää vielä illan aikana.

Kävely teki hyvää. Ahdistus helpotti, mutta taas se on päällä. Ei ole rahaa enkä varmaan tule mistään saamaankaan. Titan juhlat ovat viikon päästä. Sinne tulee myös sellaisia ihmisiä joita en ole ennen nähnyt. Jännittää, paljon. Harmittaa, jos ei ole yhtään rahaa. Laitoni minä edunvalvojalleni viestiä, että tarvitsisin juhlakengät joilla pystyy kävelemään vähän pidempiäkin matkoja pelkäämättä liukastumista. Maanantaina edunvalvoja sittne lukee sähköpostini. Saa katsoa miten käy..

Hirveä mielitako saada suklaata tai jotain muuta karkkia. Pannariin olisi tarpeet, mutta en varmana tee, kun tulee muuten syötyä kaikki kerralla. Tyydyin siis kahteen näkkäriin, jossa oli päällä Beceliä, aamupalajuustoa ja kurkkua. Juomana maitoa. Mutta kyllä tekee mieli kebabia ranskalaisillakin. Karmeat mieliteot!

Kohta onneksi alkaa Putous, en ole sitä juurikaan seurannut, mutta aivot narikkaan -sarja.
Pitänee kuitenkin ottaa tarvittava. En halua iltalääkkeitä vielä ottaa, kun simahdan kuitenkin heti. En halua vielä nukkumaan.

Huomenna uusi päivä, toivottavasti olisi parempi päivä, vaikka on tämäkin ollut ihan mukava, mutta tuo psyyke..

Veriset jäljet lumessa

Eilisen ja yön aikana satoi paljon lunta. Muutama aste pakkasta. Mieleeni tulee yksi kirjoittamani runo, jossa oli itsetuhoisuutta, vuodatettuja kyyneleitä ja verta. Se kaikki tapahtui ensilumen sadettua. On ihan mukava, kun lunta satoi, mutta jotenkin se kuitenkin ahdistaa.

Aamulla minulla oli kello soimassa kahdeksalta. Isä soitti vähän kahdeksan jälkeen, heräsin. Isä oli vahingossa soittanut. Noh, kun isä soitti seuraavan kerran, oli kello jo kymmenen jälkeen. Pakotin itseni ylös. Tittakin soitti. Suuntasin Titan luo aamukahville. Titta ja Elvis tulivat minua vastaan. Titta on monet kerrat kertonut, kuinka Elvis vihaa talvea. Mutta tänään taisi olla Elviksellä jotenkin pasmat sekaisin, kun hyppeli oravan lailla lumessa!

Kahvit juotuamme lähdimme valokuvaamaan lumista luontoa. Mukava oli kävellä, illman mitääm kiirettä. No minun hitaaseen kävelyyn oli syykin, sillä pelkään jäisiä teitä. Pelkään liukastuvani.

Titta kuvannut

Titta kuvannut

Tässä pari kuvaa, miltä luonto näytti tänäaamuna. Ylemmässä kuvassa näkyy juna-asema.

Juna-aseman alikulkutunnelissa on hienoja, kuvataidekoulun tekemiä maalaksua. Ihme, että seinät ovat saaneet olla suurin piirtein rauhassa. Taitaavat kuitenkin maalata seiniä sitä mukaa, jos töherryksiä tulee. Alla olevan kuvan luurankoperhonen on minusta upea! Olisi ideaa tatuoinniksi.

Titta kuvannut

Kotiin matelin tietäen, että siellä odottaa kaaos. Tiskit tiskaamatta, pyykit pesemättä,  Ahdistikin vielä. Noh, kotona otin yhden tarvittavan, laskin tiskiveden valmiiksi, astiat likoamaan ja ruoka mikroon. Olen hyvilläni, sillä sain tiskattua, imuroitua, pestyä pyykit ja vähän järjestelin tavaroita.

Titan blogia pääsee seuraamaan tästä: ...KuinkaTuhkastaRakentaa?

Parempi mieli :)

Töitä ja rentoutumista

Hei jälleen!

Tänään oli työpäivä. Heräsin jo kuudelta, kello oli soimassa seitsemältä.
Töissä neulahuovutin kissoille leluja. Jotenkin terapeuttista tikuttaa. En ehkä nyt jaksaisikaan tehdä mitään kovin erikoista. Haasteensa on tuossa huovuttamisessakin, kun neula voi katketa. Ja näinhän se teki - kahdesti. Unohdin leimata kotiin lähtiessäni kellokortin. Muistin sen juuri. Täytyy soittaa maanantaina töihin, että voivatko ne tehdä jotain sille vai leimaanko sen tiistaina itse ja työajaksi tulisi monta päivää yhteen putkeen. Jotenkin vain menin sekaisin, kun keskityin miljoonaan asiaan samaan aikaan.

Ensi viikolla, tiistaina ja maanantaina jatkan tikuttamista. Niin joo, kerroinko jo missä olen töissä? Olen Toimi-säätiöllä. Kädentaitopajalla, niin kuin kuvista varmaan huomoaa. Tänään oli kolmas viikko. Teen töitä kahtena päivänä viikossa ja neljä tuntia kerrallaan.

Sain muuten tänään sydämen tykytyksia, kun Titta ei vastannut viestiini eikä ollut edes lukenut Whatsapp-viestiäni ruokatuntiini mennessä. Noh, onneksi sain hänet kiinni ja vieläpä hengissä!

Töistä päästyäni ajelin kotiin ja vaihdoin menopelin autosta jalkoihin. Aspalta kyselivät, että olisinko halunnut tulla pienryhmään. Kieltäydyin, mutta töiden jälkeen kuitenkin soitin, että voisin tulla. Leivottiin sämpylöitä ja katsottiin elokuva: Eila, Rampe ja likka. Oli sellainen aivot narikkaan elokuva.

Aspalta, kun pääsin kotiin, Titta tuli kahville. Tuli puheeksi Titan synttärit ja fb-ryhmä, ja kampaus- pukeutumiskysymykset. Titta kokeili muutaman eri hiusmallin minulle. Siis minähän rakastan kampaajalla käymistä ja tuntuu aivan ihanalta, kun joku tekee kampauksia, kampaajalla hiustenpesu, ja oih! Intialainen päähieronta! Siihen kun pääsisi! Ja ihan tavallisellekin hierojalle.. niska- hartiaseutukin riittäiti.

Rönsyilee, rönsyilee.. Mutta alla kuva hiuskokeilusta:

Vähän jännittää Titan tulevat juhlat, kun vieraitakin ihmisiä siellä on. Baariin meno jännittää myös. Todennäköisesti juon vain sen yhden lasin boolia. Baarissa en varmaan juo lainkaan.

Nyt iltatropit naamaan ja kohta nukkumaan. Vanha ei enää jaksa ;)

Unien maailma

Eilen olin aika allapäin, kun ensimmäistä tekstiä kirjotin, Olo ei juurikaan ole muuttunut. S kävi luonani tänään. Tuli melkeinpä heti aamusta. Ei paljoa juteltu. En luota häneen sillä pelkään, että asiat menevät eteenpäin jos jotain kerron.

Viime yönä näin hirveästi unia. Jossain unen pätkässä olin enkeli, jonka rintaan oli ammuttu ja minut nostettiin köysillä kuuta kohti. Minulle naurettiin, mutta toiset itkivät. Minut lukittiin lasiseen arkkuun enkä saanut henkeä. Yritin hakata lasia rikki, mutten onnistunut. He hylkäsivät minut kuolemaan.

Äitini soitti tuossa aamupäivällä. (tämä ei ole enää unta) Pyysi/käski laittamaan ex-aviomiehelleni viestiä, että vastaa puhelimeen, kun pankista soittavat. En tiedä ovatko soittaneet, mutta minun viesteihin hän ei ainakaan ole vastannut. Tuntuu pahalta olla välikätenä, mutta kaipa se on minun vain tehtävä.

Rakas ystäväni kirjattiin tänään ulos sairaalasta. Oli tarkoitus, että hän olisi ollut vielä viikonlopun yli lomalla ja alkuviikosta olisi sitten ollut lääkäri. Altani "putosi" pohja. Olisin kuvitellut, että ystäväni suunnitelma olisi ollut hyvä ja se olisi hyväksytty. Mutta ei. Osasto on kuulema niin täynnä. Kävin T:n luona. Juteltiin ja hän yritti neuvoa minulle tätä blogin pitämistä. Katsotaan nyt osaanko mitään enempää. Osasin kuitenkin lisätä tämän blogitilini tms puhelimeen, eli voin puhelimella päivittää tekstejä.

Itse soitin juuri Aspan työntekijälle. Purin ahdistustani häneen, kun oma terapeuttini on vapaalla tämän loppuviikon. Muistin vasta puhelimessa, että Aspan M on lomalla ensiviikon ja nyt minä purin hänelle paskaa oloani niin käyköhän niin, että lomaviikkonsa aikana miettii, että kuinka voin. Kyllä M sanoi, että H on käskenyt unohtaa työjutut ja nauttia lomasta, mutta M totesi, että kaikki me asiakkaat olemme todella tärkeitä ja arvokkaita, että hän ei välttämättä edes halua unohtaa meitä, vaikka lomalla olisikin. M ja H ovat mahtavia työntekijöitä! Sijaiset, T ja K ovat myös mukavia. Yksi työntekijä on josta en juurikaan pidä.

Päivä pimenee. Kello on puoli kolme ja tuntuu, että täytyisi jo valot sytyttää. Tai kynttilät.

Lyhyesti koottuna:

Olen huolissani ystävästäni, T;sta. Olen huolissani myös itsestäni.
Onneksi on lääkkeet. 1,5h  niin saan ottaa päivälääkkeet. Tarvittaviakin minulla on.

"Luottamus on kun paperii kun se rypistyy Se ei palaa ennalleen koskaan kun tulee tyrittyy Se on vaan silmänräpäys kun se omalle kohalle kolahtaa Kestää tuhat kertaa kauemmin toipuu ku romahtaa"
-Cheek

Ei se pitkäksi jää

Ei toistoa saa
Variointeja vaan

Juuri tällaista kauneuttaEi saa samanlaista

Tartutaan kii
Painetaan sydämiin
Tämä hetki
Tämä onni

Se tuli tervehtimään
Ei se pitkäksi jää
Siis sulje jo muut
Anna itsesi nyt
Tartutaan kii
Painetaan sydämiin
Tämä hetki
Tämä onni

Kaikki oikein on nyt
Olet selviytynyt
Muistatko silloin?
Sua itketti illoin
Tartutaan kii
Painetaan sydämiin
Tämä hetki
Tämä onni

Ei toistoa saa
Variointeja vaan
Juuri tällaista kauneutta
Ei saa samanlaista
Tartutaan kii
Painetaan sydämiin
Tämä hetki
Tämä onni

-Chisu

Tämä koskettaa minua. Joskus minullakin oli onni. Mutta se onni, se katosi jo aikaa sitten.

Yritin olla ystävällinen. Kiltti. Jaksava. Ymmärtäväinen. Mutta silti kaikki romuttui.
Minusta tuli mustasukkainen. Mustasukkainen paska, joka havahtui joka ainoaan puhelimen piippaukseen, tietokoneen ruudun kääntämiseen...

Minusta tuli mustasukkainen, syrjäytynyt, lohtusyöjä, tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus ja maanisdepressiivinen. Paska.